Karhusola

aidon arkinen

Blogitauko

on
11. elokuuta 2019
Moikka! Moni teistä onkin varmasti huomannut, että blogini on ollut jo pidemmän aikaa hiljainen. Syynä siihen on työt, opinnot ja lapsiperhearki. Minulla ei tällä hetkellä vain yksinkertaisesti riitä aika blogille, koska minun on keskityttävä opintoihini sekä perheeseeni. Enkä sano, etteikö joku toinen perhebloggaja keskittyisi perheeseensä. Itsestäni ei vain ole tällaiseen multitaskaamiseen, joten iso hatun nosto kaikille niille, jotka siihen kykenevät!

Hääblogia päivittelen vielä jonkin aikaa, mutta Karhusola -blogi jää tauolle. Blogitauon pituutta en osaa tässä kohtaa vielä sanoa, mutta olen tauon myötä jättänyt myös Perhekuplalla bloggaamisen.

Blogitauko

Meidän perheen touhuiluja ja monenlaista sisältöä pystyy kuitenkin yhä seurailemaan Instagramin puolella. Olen siirtynyt ns. instabloggaamiseen, koska koen sen itselleni luontevammaksi ja helpommaksi tavaksi jakaa meidän kuulumisia. Minun on myös itse helpompi seurata muiden elämää sitä kautta. Joten jos tosiaan meidän arkisia touhuiluja haluaa jatkossa seurata, niin ota seurantaan Instagramissa @karhusola.

Blogitauko

Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana Karhusola -blogin matkassa ❤️

Yöimetyksen lopetus 1v8kk iässä

on
14. heinäkuuta 2019
Moikka pitkästä aikaa! Blogi on ollut hiljainen viime aikoina, lähinnä töiden vuoksi. Olen töissä elokuun puoleen väliin saakka, jolloin omat opintoni taas jatkuvat. Olen muutenkin miettinyt tätä blogin tulevaisuutta. Minulla ei enää oikein riitä aikaa tälle harrastukselle ja sen myötä myös innostus on hiipunut. Mutta kirjoittelen siitä lisää vielä myöhemmin, mikäli päädyn pitämään blogitaukoa tms.

Lotta Polviander

Eetu on viettänyt nyt isyysvapaitaan ja ollut molempien poikien kanssa kotona. Heillä on sujunut oikein hyvin, vaikka Onnilla onkin jälleen uusi uhmavaihe. Onni selkeästi kokeilee hieman rajojaan, eikä kuuntele tai tottele useista kehoituksista huolimatta. Mutta tätähän se on, vaihetta vaiheen perään.

Oivan kanssa ollaan vihdoinkin päästy siihen pisteeseen, että yöimetykset ovat jääneet kokonaan pois. Minulle yöimetykset ovat olleet jo pidemmän aikaa taakka, koska olin jatkuvasti niin väsynyt. Pahimmillaan Oiva saattoi roikkua tissillä koko yön.

Pikkuhiljaa vähentäen ei onnistunut


Olin aluksi yrittänyt lopettaa yöimetyksiä vähentämällä imetyskertoja pikkuhiljaa. Olin tehnyt esimerkiksi päätöksen, että imetän ensimmäisen kerran yöllä vasta kello neljän jälkeen. Jaksoin sitä huutoa ehkä yhden yön, mutta sitten sorruin antamaan hänelle tissin suuhun, jotta saisimme kaikki jatkaa uniamme. En kuitenkaan pystynyt nukkumaan syvää unta silloin, kun Oiva oli tissillä.

Lotta Polviander

Miten yöimetykset sitten viimeinkin loppuivat?


Onni ja Oiva menivät häitä edeltävänä päivänä mummolaan yökylään, eli vähän reilu kaksi viikkoa sitten. Luonnollisesti Oiva ei sinä yönä saanut tissiä. Hääyön vietimme Eetun kanssa kahdestaan, jolloin pojat yöpyivät jälleen mummun ja papan seurassa. Oiva ei siis ollut saanut tissiä kahtena yönä peräkkäin. Silloin vain tein päätöksen, etten anna Oivalle enää öisin tissiä.

Lotta Polviander

Muutamana yönä Oiva oli itkuinen ja suuttui, kun sanoin että tissi on nukkumassa. Hän rauhoittui kuitenkin nopeasti joko omaan sänkyynsä tai viereeni. Nyt hän on tosiaan ollut ilman yöimetyksiä jo reilu kahden viikon ajan ja se on kyllä ollut helpottava tunne, etenkin kun minulla on aikaisia aamuherätyksiä.

Päiväimetykset saavat jatkua


Vaikka yöimetykset ovatkin loppuneet, niin päiväimetykset saavat silti jatkua vähintäänkin sinne 2v ikään saakka. Tosin nekin imetyskerrat ovat vähentyneet jo todella paljon, opiskelun, päiväkodin ja töiden vuoksi. Mutta se on ollut mukavaa meidän molempien kannalta, että imetyskerrat ovat vähentyneet vähitellen.

Lotta Polviander

Missä iässä teillä on luovuttu yöimetyksistä? Entä onko se tapahtunut lapsen vai aikuisen aloitteesta?

Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

**Kaikki postauksen kuvat: Lotta Polviander Photography**

Herra ja rouva Vartia

on
2. heinäkuuta 2019

Moikka! Tulin vain pikaisesti päivittämään tänne bloginkin puolelle, että olemme menneet Eetun kanssa viime lauantaina naimisiin. Häät sujuivat oikein ihanasti ja elämme täällä ihanaa onnellista arkea. Tässä muutamia upean Lotta Polvianderin ottamia potrettikuvia.

Ja vaikka sukunimeni vaihtuikin, niin blogini jatkaa silti yhä samalla nimellään, samoin kuin Instagram tili.

Lisää hääjuttuja Tahdon sanoa tahdon -tilin puolella.

Vartiat 2019

Vartiat 2019

Vartiat 2019

Vartiat 2019

Vartiat 2019

Vartiat 2019

Vartiat 2019

Kesän kuulumisia

on
26. kesäkuuta 2019
Karhusola

Moikka pitkästä aikaa kaikille teille ihanille! Toivottavasti teillä on kesä alkanut mukavissa merkeissä ja olette päässeet jo lomailemaan. Olisi kiva kuulla teidän kesäsuunnitelmista, kommenttia saa jättää alas!

Karhusola

Karhusola
 

Blogin hiljaiseloon on syynsä


Blogi on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, mutta siihen on erittäin hyvä syy. Nimittäin tämän viikon lauantaina menemme Eetun kanssa naimisiin! Häiden järjestäminen on vienyt paljon aikaa, etenkin kun kotona häärää lisäksi kaksi pientä lasta ja koira. Häävalmisteluja on voinut seurata hääblogin puolella, jonne päivittelen juttuja vielä hääpäivän jälkeenkin. Joten mikäli hääasiat kiinnostavat, niin klikkaa itsesi hääblogiin tästä.

Karhusola

Karhusola

Mökillä yritämme viettää mahdollisimman usein aikaa


Hääjärjestelyiden lisäksi ollaan ehditty parina viikonloppuna poikien kanssa mökkeilemään. Eetun vanhemmilla on mökki Puumalassa ja tykkäämme kaikki viettää siellä aikaa. Lapset nauttivat, kun saavat polskia paljussa, saunoa, veneillä ja heitellä laiturilta kiviä.

Karhusola

Karhusola

Juhannus oli ihana ja kiireetön


Juhannus vietettiin tietysti myös mökillä. Mukana olivat Eetun vanhempien lisäksi myös Eetun kaksi sisarusta. Niin ja tietysti Brutus oli mukana meiningeissä! Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä, kun saatiin nauttia kiireettömyydestä ja hyvästä ruoasta (Eetun äiti laittaa aina hyvää ruokaa!). Vältyimme pahimmilta ruuhkiltakin, kun ajoimme mökille torstai-iltana ja takaisin Helsinkiin lähdimme vasta myöhään sunnuntai-iltana.

Karhusola

Karhusola

Eetu ja lapset lomailevat, itselläni alkaa työt


Eetulla alkoi tämän viikon maanantaina vihdoinkin isyysloma, kun aiemmin ei ole ollut sopivaa saumaa lomia pitää. Nyt lapset saavatkin sitten viettää Eetun kanssa koko kesän yhdessä. Pojilla menee kesä varmaan aika pitkälti siis mökillä.

Itselläni sen sijaan alkaa ensiviikolla työt ja jatkuvat syksyyn saakka, kunnes taas opinnot jatkuvat. Olen ehkä hieman kade, vaikka olenkin saanut olla näiden murusten kanssa kotona noin kolmen vuoden ajan. Mutta olen toki myös iloinen, että pojat saavat viettää enemmän aikaa myös isänsä kanssa.

Karhusola

Tällaisia kesäisiä kuulumisia on meidän perheellä, toivottavasti oli kiva kuulla meistä välillä jotakin. Lupaan aktivoitua täällä blogin puolella, kunhan ollaan saatu häät juhlittua. Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja nauttikaa lämpimistä keleistä!