Imetystä yhdellä rinnalla

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut mielessä kirjoitella teille imettämisestä yhdellä rinnalla, mutta sen aloittaminen tuntui aiemmin vähän vaikealta. Asia nimittäin tuntui pitkään melko kiusalliselta, joten en kertonut siitä monillekaan. Nyt kuitenkin koen, että asiasta on helppo puhua eikä se enää vaivaa minua ja osaan jopa heittää asiasta jo huumoriakin.

Lapsi kasvaa yhtä hyvin myös yhdellä rinnalla imetettynä

Haluan kohdistaa kirjoitukseni etenkin raskaana oleville ja imettäville naisille, kertomalla, että vauva kasvaa ihan yhtä hyvin myös yhdellä rinnalla imetettynä. Aika vähän itselleni on tullut vastaan kirjoituksia kyseisestä aiheesta, osittain varmasti sen vähäisyyden vuoksi, mutta toisaalta osittain ehkä myös häpeän vuoksi.

Onnin syntymän jälkeen maito nousi molempiin rintoihini hyvin, ja imetin Onnia sairaalassa vuorotellen molemmista rinnoista, kuten kätilöt minua ohjeistivat. Kotona pyrin jatkamaan tätä vuorottelua. Vauvaa oli kuitenkin hyvin kätevä kantaa vasemmalla puolella, jotta oikea käsi oli vapaana esim. ruoanlaittoa varten. Siinä kokkaillessani vauva usein söi samalla tissiä ja pian huomasinkin imettäväni useimmiten ainoastaan vasemmalla rinnalla.

Maidontuotanto hiipui nopeasti

Tarjosin Onnille maitoa myös oikeasta rinnasta, mutta hän alkoi hylkimään rintaa, koska siitä tuli vähemmän maitoa ja heruminen kesti kauemmin. Jonkin aikaa yritin pumpata oikeasta rinnasta maitoa, jotta saisin maidontuloa kiihdytettyä. En ole kuitenkaan koskaan oikein saanut maitoa pumpattua, en edes vasemmasta rinnasta, joten luovutin pumppaamisen suhteen aika pian. Onnin ollessa n. 4 kuukauden ikäinen lopetin oikealla rinnalla imettämisen kokonaan.

Ulkonäöllinen haitta

Minua ei sinänsä haitannut yhdellä rinnalla imettäminen, koska minulle tärkeintä oli se, että lapsi kasvaa ja voi hyvin. Häpesin kuitenkin rintojani. Oikea rinta menetti nopeasti pallomaisen kiinteän muotonsa ja tilalle jäi pieni tyhjä nahkapussi. Vasen rinta oli vähintäänkin tuplasti isompi, kuin mitä oikea rinta oli. Sellaisilla eripari rinnoilla nolotti näyttäytyä uimahalleissa ja rannoilla.

Liivien kanssa ei arkena ollut ongelmia, koska trikoisiin imetysliiveihin meni tissi kuin tissi. Mutta silloin kun olin lähdössä johonkin ilman vauvaa ja halusin pukea kaarituelliset rintaliivit, niin eiväthän ne istuneet päälle laisinkaan. Toiseen kuppiin olisi pitänyt tunkea kolme paria sukkia, jotta se vastaisi yhtään vasemman rinnan kokoa. Kaarituellisten liivien lisäksi luovuin tiukoista paidoista, joista rintojeni kokoeron niin helposti huomasi.

Pieniä ongelmia muodostui myös siinä vaiheessa, kun Onnille puhkesivat ensimmäiset hampaat, joita hän tietysti testaili minun nänniini. Yhden kerran Onni sai puraistua nänniin hyvin kipeän haavan ja imettäminen tuntui kuin puukolla viillettäisiin. Silloin minua kyllä harmitti, ettei toisesta rinnasta tullut maitoa. Haava onneksi parani nopeasti, kun laitoin siihen rasvaa jokaisen imetyskerran päätteeksi.

Oivaa on imetetty aina yhdellä rinnalla

Lopetin Onnin imettämisen hänen ollessaan vuoden ikäinen. Samoihin aikoihin aloin odottamaan Oivaa. Rinnoissani en huomannut silloin suuria muutoksia, ainoastaan kokoero hieman tasoittui. Oivan syntymän jälkeen maito nousi jälleen molempiin rintoihin hyvin. Oiva ei kuitenkaan jostain syystä suostunut imemään oikeasta rinnasta, joten imetin jälleen ainoastaan vasemmalla rinnalla.

Tässä vaiheessa asia jo lähinnä huvitti minua, vaikka samalla vähän tuskastelinkin ulkonäköasian kanssa. Oiva on nyt 1v2kk ja imetän häntä edelleen. Rintojen kokoero on onneksi tasoittunut jo aika paljon ja vasenkin tissi alkaa muistuttamaan patakinnasta. Rinnat ovat yhä kuitenkin niin eri puusta veistettyjä, että niille on annettu omat nimensä. Vitsailenkin usein Eetulle, että meidän täytyy tehdä vielä kaksi lasta, jotta voin tasapainoksi imettää heitä molempia ainoastaan oikeasta rinnasta. Saisin sitten imetyksen päätyttyä kantaa kahta yhtä nätisti roikkuvaa nahkapussia.

Naisen kroppa on mielettömän upea

Vaikka tekstistäni paistaa ajoittain vitsikkyys aihetta kohtaan, niin sen tarkoituksena ei ollut kuitenkaan loukata ketään yhdellä rinnalla imettävää naista. Tiedän että aihe on osalle naisista myös vakava, arka ja henkilökohtainen. On naisia, jotka rintasyövästä johtuvan rinnanpoiston vuoksi imettävät yhdellä rinnalla ja silloin siihen liittyy usein monenlaisia tunteita. Mutta onhan se ihan mielettömän upeaa, että naisen kroppa kykenee imettämään lastaan vaikka toinen rinta puuttuisikin ❤️

PS Kattokaa nyt tota viimeistä kuvaa, mikä pieni riiviö mun tissillä oikeen käy!

Oiva yökylässä ensimmäistä kertaa

Moi ja kivaa tiistaita! Tänään pojilla oli päiväkodissa joulujuhla ja itselläni tämän vuoden viimeinen koulupäivä, joten nyt saadaan rauhassa alkaa valmistautua jouluun. Jossain välissä täytyisi ehtiä vielä leipomaan piparkakkutalo, kun siitä on tullut sellainen jokavuotinen perinne. No, on tässä vielä huimat 6 yötä jouluun, eli hyvin ehtii!

Viime viikon lauantaina uskaltauduin jättämään Oivan ensimmäistä kertaa yökylään. Onni ja Oiva menivät siis molemmat äitini luokse yökyläilemään. Minua alkuun jännitti, että miten Oiva pärjää ilman tissiä koko illan ja yön. Sen jännittäminen osoittautui kuitenkin turhaksi, koska Oiva oli herännyt yön aikana vain pari kertaa ja nukahtanut myös nopeasti uudestaan pienellä silittelyllä.

Yleensä Oiva heräilee vielä kahdesta neljään kertaa yössä syömään. Välillä olen jo harkinnut yösyöttöjen lopettamista, mutten toisaalta koe heräilyjä liian raskaaksi itselleni. Eli toistaiseksi etenemme tässäkin asiassa lapsentahtisesti.

Illalla pikkusiskoni lähetti minulle ihanan kuvan pojista nukkumassa sylitysten. Toivottavasti tuosta kuvasta saa selvää.

Minkäs ikäisinä teidän pikkuiset ovat yökyläilleet ensimmäistä kertaa?

Joulukorttikuvaus

Moikka! Huomenna on päiväkodin joulujuhla ja itsellekin alkaa pikkuhiljaa hiipiä joulufiilis. Joululahjaostoksia ei olla vielä ehditty tekemään, mutta nekin olisi tarkoitus hoitaa tämän viikon aikana.

Tänä vuonna olisi tehnyt mieli käydä jossain studiolla kuvauttamassa pojat, jotta oltaisiin saatu ammatilaisen ottamia valokuvia joulukortteihin. Jotenkin se sitten vain jäi, eikä oikein tässä häiden lähestyessä raaski laittaa rahaakaan kauheasti mihinkään ylimääräiseen. Niinpä räpsin kotona omalla kameralla pojista jouluisia kuvia tonttulakit päässä ja piparit kädessä. Ja söpöjähän näistäkin tuli!

Päädyimme lopulta lähettämään tuon alimman kuvan mukaiset kortit meidän läheisille. Millaisia joulukortteja te olette tänä vuonna lähetelleet vai olette lähettäneet ollenkaan? Entä mitkä asiat nostattavat teillä joulumielen pintaan?

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja muistakaa myös rentoutua kaikkien joulukiireiden lomassa ❤️

Arkipäivä meidän matkassa

Moikka kaikille! Ajattelin teidän piristykseksi laittaa tänne bloginkin puolelle välillä vähän videomateriaalia, joten kuvasin eilen videoklippejä meidän arkipäivästä.

Laitetaanpas muutama kuva myös tähän alle. Oiva heräsi seitsemältä, mutta Onni nukkui jopa kahdeksaan asti. Brutuskin oli kömpinyt Onnin viereen aamulla, vaikka sänkyyn ei koiralla kyllä olisi asiaa. Mutta kattokaa nyt noita söpöläisiä!

Tämä lappunen päiväkodin portilla on ihan paras. Ei lisättävää.

Kun pojat oli viety päiväkodille, menin koululle tekemään yhden tehtävän valmiiksi. Jes, vuoden viimeinen kurssi alkaa olla taputeltu ja ensimmäinen puolivuotta koulua on takana päin.

Koulun jälkeen käväisin vielä Jumbossa takki- ja paitaostoksilla ja teinkin ihan hyviä ale-löytöjä.

Shoppailun jälkeen kävin hakemassa pojat päiväkodista ja tehtiin kotona ruokaa. Illalla Onni katseli hetken Ryhmä hau:ta ja Oiva tuttuun tapaan kohelsi kaikkea muuta.

Iltapalan ja hammaspesun jälkeen pojat menivät nukkumaan ja minä otin kupillisen glögiä. Laitoin vielä ihanan tunnelmavalaistuksen pimeään iltaan. Pieni hetki Netflixiä ja sitten nukkumaan. Hyvää yötä!

Meidän perheen keittiössä: inkiväärishotteja ja piparkakkuja

Terveisiä jälleen sairastuvalta! Tällä kertaa pojat ovat terveenä ja äiti sairastaa. Oivallakin menee tosin vielä antibiootti korvatulehdukseen, mutta oireet ovat onneksi alkaneet helpottamaan eikä Oiva ole enää niin itkuinen. Itse heräsin yöllä kamalaan kurkkukipuun ja päänsärkyyn ja sitä on jatkunut koko päivän. Särkylääkkeellä pahin jomotus meni pois, mutta eipä tässä olossa kauheasti kehumista ole.

Meillä ollaan tosiaan sairastettu ihan koko syksy ja sairastelukierre sai selkeästi alkunsa päiväkodin aloituksen jälkeen. Pojilla on jatkuvan nuhan ja yskän lisäksi ollut erilaisia kuumetauteja, joista on kehkeytynyt jälkitauteja. Onni on ollut yhteensä viisi yötä sairaalahoidossa syksyn aikana, aluksi keuhkokuumeen takia ja myöhemmin hengitystie-infektion takia. Viimeisimpänä pojilla oli korvatulehdukset ja enterorokko ja nyt vaan toivon, ettei enää tämän vuoden puolella tarvitsisi sairastella. Tosin juuri tällä viikolla huomasin päiväkodin ovessa lappusen: "Meiltä on löytynyt kihomatoja". Voi jee, toivotaan että vältytään niiltä hyvän käsihygienian avulla!

Olen kuullut, että inkivääri auttaisi tehokkaasti nimenomaan flunssan ja kurkkukivun oireisiin. Niinpä halusin tänään kokeilla valmistaa elämäni ensimmäistä kertaa inkiväärishotteja. Laitan tähän ohjeen jota käytin. Se on sovellettu Kuntoplus-sivuston ohjeista. Reseptejä voi vapaasti muokkailla itselleen sopivimmaksi. Itse halusin lisätä shottiin hunajaa, mutta hunajan tilalla voi yhtä hyvin käyttää vaikkapa minttua, teetä, chiliä tai omenaa.

Sitruunalla ja hunajalla maustettu inkiväärishotti

1 sitruuna

150g inkivääriä

7,5dl vettä

2rkl hunajaa

• Kuori ja paloittele inkivääri
• Viipaloi sitruuna
• Laita ainekset kattilaan ja anna kiehua 30-45 minuutin ajan
• Anna jäähtyä hetken
• Siivilöi neste, lisää siihen hunaja ja laita se kylmään

Shotissa oli hyvin mieto tuoksu, joten ajattelin että onnistuikohan se laisinkaan ja tuliko siitä riittävän vahvaa. Epäilykset osottautuivat kuitenkin täysin turhiksi, shotti nimittäin korvensi suussa ja kurkussa aika voimakkaastikin. Ei sitä siis tosiaankaan pysty kerralla enempää juodakkaan kuin vain shotin verran. Kurkkukipuun se ei ainakaan kerta-annoksena tuonut helpotusta, mutta ainakin se lämmitti mukavasti vatsassa.

Pojilla olisi tänään ollut päiväkodissa piparien leivontaa, mutta Oivalla oli puolen päivän aikoihin ensimmäinen hammastarkastus, joten ajattelin että pojat voivat pitää tänään vapaapäivän minun kanssa kotosalla. Lupasin kuitenkin Onnille, että voitaisiin hammastarkastuksen jälkeen käydä hakemassa kaupasta piparkakkutaikinaa ja mennä kotiin leipomaan.

 

 

Pojat innostuivat leipomisesta kovasti, Oiva tosin lähinnä maisteli taikinaa. Laitettiin taustalle soimaan joululauluja ja Onni halusi laittaa tonttulakin päähänsä, joten meillä oli joulufiilikset ihan kohdillaan.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja toivottavasti olette pysyneet terveinä!

Avuton olo ilman älypuhelinta

Viime perjantai oli täynnä epäonnisia sattumia ja haluankin kertoa teille, mitä oikein tapahtui. Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin pirteänä ja iloisin mielin, olihan sentään perjantai. Söimme rauhassa aamupalan ja lähdin viemään poikia päiväkotiin. Olin varannut itselleni hieronnan yhdeksitoista ja sen jälkeen oli tarkoitus käydä valokuvaliikkeessä teettämässä digikuvasta joulukortit ja käydä mahdollisesti jossain lounaalla.

Kävin vielä lähi ärrällä lataamassa bussilipulle aikaa ennenkuin lähdin keskustaa kohti. Istuskelin bussissa musat korvilla ja jäin pois Hakaniemessä. Pääsin heti hierottavaksi, vaikka olinkin hieman etuajassa. Kun hieronta-aikaani oli jäljellä enää viitisen minuuttia, kuulin kun liikkeeseen tuli joku mies. Mies kävi kysymässä toiselta hierojalta mahdollisia vapaita aikoja ja kun niitä ei ollut, mies poistui.

Hierontani päättyi ja puin päälleni. Poistuin hierontahuoneesta eteiseen, johon olin jättänyt ulkovaatteeni. Silloin huomasin heti, että takkini taskusta oli kadonnut puhelin. Sydämeni pomppasi kurkkuun, koska kannoin puhelimen kuorissa mukanani myös ajokorttia, bussikorttia sekä kahta maksukorttia. Kerroin asiasta heti minua hieroneelle naiselle. Hän ryntäsi kadulle vilkuilemaan voron perään ja soitti työkaverilleen, joka oli juuri lähtenyt lounastauolle. Sain lainata hierojan puhelinta soittaakseni korttien ja liittymän sulkupalveluun sekä poliisille. Pankkikortit saatiin suljettua onneksi nopeasti, varkaalla on ollut arviolta n. 5 minuuttia aikaa vingutella kortteja. Puhelimessa poliisi pyysi minua menemään poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen, jotta saan ilmoituksesta itsekin kopion myöhempiä mahdollisia selvitystilanteita varten. Mikäli siis nimissäni on esimerkiksi tilattu pikavippejä tai tehty ostoksia netissä.

Pian hierojan työkaveri saapui paikalle ja kertoi, että liikkeessä käynyt mies oli selvästi päihteiden vaikutuksen alaisena. Miehen hampaat olivat olleet huonossa kunnossa ja huulet lohkeilevan kuivat. Tiesimme heti, että tämä kyseinen mies oli varastanut puhelimeni ja korttini. Soitin hierojan puhelimesta vielä Eetulle ja kerroin tilanteesta. Sanoin että haluan päästä kotiin, mutta minulla ei ole bussikorttia, käteistä tai mahdollisuutta mobiililipun ostoon tai käteisen nostoon. Eetu oli töissä keskustassa ja sovimme tapaavamme Hakaniemen ympyrätalon läheisyydessä. Hieroja lupasi käydä työkaverinsa kanssa vielä tarkasti läpi liikkeessä vierailleen miehen tuntomerkkejä ja sanoi lähettävänsä ne minulle sähköpostiin. Kiitin hierojaa hänen avustaan ja lähdin kävelemään kohti ympyrätaloa.

Ulkona oli jäätävän kylmä tuuli. Mieli oli maassa, jalat tärisivät ja silmät kostuivat kyynelistä. Miten joku voi tehdä näin itsekkään teon, eikä osaa lainkaan asettua toisen ihmisen kenkiin, ajattelin. Minua ahdisti, kun muistin että puhelimessani on lasteni kuvia. Ajatus siitä aineiden käyttäjästä katselemassa minun lasteni kuvia puistatti minua. Näin Eetun liikennevaloissa ja menimme hetkeksi sisätiloihin juttelemaan. Minua itketti edelleen tapahtunut, mutta Eetu onneksi osasi lohduttaa minua. Hän oli myös nostanut minulle rahaa bussia varten. Pian Eetun oli palattava töihin ja minä lähdin kotia kohti.

Kello oli jo melkein puoli kolme kun pääsin kotiin. Ehdin pikaisesti vaihtamaan mm. facebookin, instagramin ja sähköpostin salasanat tietokoneellani ja pakkasin sitten läppärin ja passin reppuuni. Kävin hakemassa pojat päiväkodista ja kiiruhdimme terveysasemalle, johon olin varannut Oivalle ajan klo 15 korvatulehduksen oireiden takia. Molemmista korvista tosiaan löytyi korvatulehdus ja lääkäri kirjoitti apteekkiin reseptin. Käynti oli onneksi nopea, kello oli 15:10, kun pakkasin jo poikia autoon ja lähdimme ajamaan kohti Pasilan poliisiasemaa. Halusin tehdä tapahtuneesta rikosilmoituksen mahdollisimman pian.

Sain pysäköityä auton lähelle poliisiasemaa ja lähdin ostamaan parkkilippua. Minulla oli siis yhä Eetun antamaa käteistä mukanani. Parkkiautomaatilla huomasin, ettei käteismaksu mahdollisuutta ole laisinkaan. Automaatti hyväksyi ainoastaan korttimaksut tai pysäköintisovelluksen kautta tehdyt maksut. Silloin ajattelin, että kuinka avuton sitä voi tänäpäivänä ihminen ollakkaan ilman puhelinta tai maksukorttia. Automaatissa luki "paina info näppäintä löytääksesi lähimmän parkkiautomaatin käteismaksutoiminnolla". Painoin info näppäintä, jolloin automaatti antoi minulle jonkun katuosoitteen ilman minkäänlaista karttaa. Miten ihmeessä minun oli tarkoitus löytää kyseinen osoite ilman google mapsia tai karttaa? Info painike oli siis tässä tilanteessa täysin hyödytön ja aloin kyselemään ohikulkijoilta apua. Eräs vanhempi nainen vastasi vaan tylysti "Emme me ehdi auttamaan. Sitä paitsi emme edes osaa käyttää tuota automaattia", ja sitten hänen miehensä ojensi minulle kahden euron kolikon ja he häipyivät. Seisoin siinä kovassa puhurissa kahden euron kolikko kädessäni ja kirosin mielessäni, että eihän tämä perkeleen masiina huoli kolikoita. Seuraavaksi kokeilin kysyä apua nuorelta mieheltä. Tarjosin hänellä tätä kahden euron kolikkoa, mikäli hän suostuisi ostamaan minulle samalla summalla pysäköintiaikaa. Hän onneksi suostui ja pääsimme poikien kanssa vihdoinkin poliisiasemalle. Onneksi maailmassa on myös kilttejä ja hyväntahtoisia ihmisiä.

Jonotin vuoroani noin tunnin ajan ja siinä odotellessa yritin päästä läppärilläni sähköpostiin. Muistin kuitenkin heti, että eihän läppärissä ole nettiyhteyttä enkä pysty sitä puhelimestani jakamaan. Hieroja oli luvannut laittaa tuntomerkit sähköpostiini, mutta nyt en kuitenkaan päässyt niitä katsomaan. Kerroin poliisille sen mitä tapahtuneesta tiesin ja rikosilmoitus saatiin tehtyä. Lähdimme ajelemaan takaisin kotiin päin. Kello läheni silloin jo viittä ja minua väsytti ja suututti. En ollut syönyt mitään kokopäivänä eikä sillä hetkellä kiinnostanut alkaa kokkailemaan, joten tilasin meille pitsat. Pian Eetukin tuli töistä kotiin ja päivä alkoi onneksi kääntymään iltaan. Halusin vaan sen päivän olevan jo ohitse.

Viikonloppuna mitään asioita ei oikein pysty hoitamaan, mutta tänään pääsin pankkiin nostamaan käteistä. Kävin samalla myös HSL:n toimipisteellä hakemassa itselleni uuden bussikortin. Siitäkin lystistä joutui pulittamaan yksitoista euroa. Tilasin netin kautta myös uuden ajokortin, se maksoi kaksikymppiä. Vielä pitäisi lähettää poliisille tarkempia tietoja varkaan tuntomerkeistä. Ärsyttävää kun tällaisesta koituu niin paljon ylimääräisiä kuluja ja asioita hoidettavaksi, mutta toisaalta nyt olen ihan hyvillä mielin kun asiat alkavat järjestyä. Oli osittain omaa tyhmyyttäni, kun jätin puhelimen takkini taskuun enkä ottanut sitä mukaan hierontahuoneeseen. Toisaalta se oli myös hyvin huonoa tuuria, puhelin varastettiin kuitenkin keskellä päivää, kello oli silloin kaksitoista.

Tapahtuma oli myös todella silmiä avaava kokemus. Ymmärsin miten isossa roolissa älypuhelimet ovat tänä päivänä, etenkin kun monissa paikoissa maksetaan nykyisin mobiilipalveluiden kautta. Minulla olisi pitänyt myös tuolloin poliisiasemakäynnillä olla mukanani kartta, jotta olisin osannut suunnistaa parkkiautomaatin antamaan osoitteeseen. Rannekellokaan ei olisi ollut pahitteeksi, onneksi kuitenkin auton kellosta näki ajan. Pelottavaa miten riippuvaisia olemme älylaitteistamme, mutta toisaalta meitä ajetaan jatkuvasti siihen suuntaan kannustamalla erilaisten maksusovellusten lataamiseen ja vähentämällä käteisen käyttöä.

Ja hei jotain positiivista tästäkin tapauksesta löytyi, taisin nimittäin viime postauksessa mainita, että pieni sometauko olisi ihan paikallaan. No, nyt sain sitten viikonlopun mittaisen sometauon kun ei ollut puhelinta jolla somettaa. Lauantai-iltana otin vanhan puhelimeni käyttöön, mutta se on kyllä niin jumissa, ettei sillä tarvitse sometella. Onneksi olin ihan sattumalta tilannut viime maanantaina itselleni uuden puhelimen, jonka pitäisi saapua postiin ihan lähipäivinä. Toivottavasti postin saapumisilmoitus ei vaan mene siihen vanhaan puhelimeen, muuten tämä rosvo käy vielä noutamassa uudenkin puhelimeni😅

Kävelemään oppinut 1-vuotias

Moi pitkästä aikaa! Tänne blogiin kirjoittelu ja ylipäätään somen päivittely on viime viikkojen aikana tuntunut jotenkin työläältä. Etenkin Instagramin somesisältöön meinaa hukkua ja se alkaa ahdistamaan. Pieni sometauko voisi siis todellakin olla ihan paikallaan.

Halusin tänään kuitenkin tulla kertomaan teille meidän lahjakkaasta pikku naperosta, joka on pari viikkoa sitten oppinut kävelemään. Kävelemisen oppiminen tapahtui hyvin nopeasti, ihan parin päivänä aikana. Sitä ennen Oiva oli tietysti harjoittelut kävelemistä tukea vasten ja kävelykärryn kanssa.

 

Nyt Oiva tepastelee jo pitkiäkin matkoja, mutta pyllähtää välillä lattialle. Kävimme tänään kauppakeskus Kaaressa ja siellä Oiva innostui kävelemään käytäviä pitkin. Otin siitä pienet videoklipit, mutta tämä bloggerin oma videosovellus tekee valitettavasti laadun todella huonoksi.

Onni oppi kävelemään 1v2kk iässä, joten meiltä ei löydy kotoa mitään tarpeeksi pieniä kenkiä Oivan käyttöön. Pitäisi siis löytää jostain Oivalle hyvät ensikengät, olisiko teillä kellään antaa mitään suosituksia? Katselin Kavat-merkkisiä kenkiä, mutta niiden laadusta minulla ei ole kokemusta. Ainakin hinnasta voisi päätellä, että kyseessä olisi laadukkaat kengät. Onnilla on ollut useat Eccon kengät ja niihin ollaan ainakin oltu tyytyväisiä.

Samoihin aikoihin kun Oiva oppi kävelemään, hän päätti luopua myös tutista. Oiva on siis selvästikkin päättänyt kasvaa isoksi pojaksi täytettyään vuoden. Ehkä hieman haikeana odotan milloin hän haluaa luopua myös imetyksestä. No, täytyy nauttia yhteisistä imetyshetkistä vielä sen aikaa kuin voi.

Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa kaikille!

Puolison ja doulan roolit synnytyksessä

Minulta on monesti kysytty, että miksi halusimme doulan mukaan synnytykseemme ja eikö kumppanin läsnäolo riitä. Syitä doulan varaamiseen oli useita.

Doula tulee tutuksi jo raskausaikana ja luo sitä myöten turvallisuutta ja pysyvyyttä. Meidän doulamme oli meille jo ennestään tuttu, joten kynnys varata doula oli matala. Doula tutustuu perheeseen ja kuuntelee heidän toiveitaan. Halusin saada doulalta tietoa lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista ja ohjausta niiden toteuttamiseen. Myös mahdollisia aikaisempia synnytyksiä pystyy käymään doulan kanssa läpi ja pohtia yhdessä mitä toivoisi tulevalta synnytykseltä. Eniten doulalta kuitenkin toivoin, että hän olisi mieheni tukena ja osaisi kertoa hänelle miten hän voisi auttaa.

Tässä julkaisussa puheenvuoron saavat myös puolisoni Eetu ja doulanamme toiminut Kata.

Kuva: Kata Lindroosin arkistoista

Ihan aluksi kerron hieman doulasta; mikä on doula ja mitkä ovat hänen tehtäviään synnytyksessä. Doula on koulutettu synnytystukihenkilö, jonka tarkoituksena on tukea synnyttäjää sekä hänen kumppaniaan tarjoamalla henkistä, fyysistä ja informatiivista tukea ennen synnytystä, synnytyksen aikana ja heti synnytyksen jälkeen. Lisäksi doulan tehtäviin voi kuulua mm. seuraavia asioita:

• tarjoaa apua ja neuvoja selviytyä kivusta mm. ohjaamalla synnyttäjää sopiviin asentoihin sekä tukemalla rauhallista hengitystä ja rentoutumista
• kannustaa ja tarjoaa jatkuvaa tukea koko synnytyksen ajan
• näyttää mallia ja antaa vinkkejä tukihenkilölle
• tuo äidin synnytystoivelistassa mainittuja toiveita esiin synnytyksen kuluessa
• selventää eri vaihtoehtoja ja keskustelee niiden hyvistä ja huonoista puolista sekä auttaa vanhempia tekemään tietoisia valintoja
• voi myös ottaa valokuvia tai kuvata videoita, hakea ruokaa tai hoitaa muita käytännön asioita
• tarvittaessa tukee ja auttaa äitiä ensi-imetyksessä (Lähde: bebesinfo.fi)

Doulan tehtäviin ei kuulu lääkkeiden anto, sisätutkimusten tekeminen, vauvan sydänäänien seuraaminen tai mikään muu lääketieteellinen toimenpide. Näin ollen doulan läsnäolo ei tarkoita, ettei kätilöä tarvittaisi.

Minä: "Esikoisen synnytyksessä jäin kaipaamaan tietoa lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista. Olisin myös kaivannut enemmän tukea puolisoltani, mutta ymmärrän että hän oli siinä tilanteessa ihan yhtä hämillään kuin minäkin. Kipu säikäytti minut, enkä osannut vastaanottaa sitä, vaan taistelin kipua vastaan. Olin kivun kanssa niin lukossa, että synnytys pitkittyi ja tarvitsin lääkettä. Toisaalta siihen tilanteeseen epiduraali toi helpotusta, koska pystyin sen avulla rentoutumaan hetkeksi.

Toisen lapsen odotusaikana olin jo hyvissä ajoin varannut itselleni doulan. Halusin mahdollisimman luonnollisen synnytyksen, mutta minulta puuttui luottamus omaa kroppaani kohtaan. Katan pitämän valmennuksen ja keskusteluhetkien avulla sain raskausaikana tunteen; minä pystyn tähän, minun kroppani pystyy tähän. Luottamuksen löytyminen oli ensisijaisen tärkeää onnistuneen synnytyskokemuksen kannalta. Synnytys eteni minun tahtiini ja tilanne oli jotenkin ihanan rauhallinen. Kukaan ei ollut kertomassa minulle mitä minun pitää tehdä, vaan sain toimia omien vaistojeni varassa. Kuitenkin samalla tietäen, että apua on lähellä jos sitä tarvitsee."

Doula Kata: "Doulan ja kumppanin roolit ovat erilaiset. Kumppanista tulee myös vanhempi. Kätilö varmistaa äidin ja syntyvän vauvan hyvinvoinnin ja on lääketieteellisessä vastuussa, kun taas doula pystyy olemaan 100% läsnä tukemalla synnyttäjää. Doula ei toimi ainoastaan synnyttäjän tukena, vaan on myös kumppanin tuki. Doulan avulla puoliso osaa paremmin olla synnytyksessä tukena ja läsnä, aktivoimalla kumppania tulemaan lähemmäs synnyttäjää ja auttamalla lääkkeettömissä keinoissa. Doula mahdollistaa myös kumppanille tauot."

Eetu: "Synnytyksen aikana Kata kertoi minulle miten voin olla Saran tukena ja ohjeisti akupainannassa. Sairaalalle tultaessa pystyin hoitamaan sisäänkirjautumisen, koska tiesin että Kata on Saran tukena sen aikaa. Kata ohjasi minua menemään Saran lähelle ja hengittämään hänen kanssaan samaan rytmiin (niin että Sara seuraa minun hengitystäni). En kokenut, että Kata olisi yrittänyt ottaa synnytyksessä minun paikkaani, vaan ennemminkin olla lisäkäsinä ja tukena."

Mikäli joku teistä on harkinnut itselleen doulaa, niin esimerkiksi Suomen doulat ry -sivustolta löytyy Suomessa toimivia doularyhmiä aluettain.

Rintojen omatarkkailua myös raskauden ja imetyksen aikana

Moi kaikille! Oletteko kuulleet Tunne rintasi ry:stä? Yhdistyksen tarkoituksena on edistää rintasyövän varhaista toteamista, johon liittyy oleellisesti rintojen omatarkkailu. Omatarkkailuun kuuluu kaksi vaihetta; katselu ja tunnustelu. Rintojen omatarkkailulla voidaan nopeuttaa hoitoon pääsyä, tehostaa hoidon vaikuttavuutta ja vähentää rintasyöpäkuolemia. Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä ja niistä vain 34% löydetään mammografiaseulonnoilla, joten omatarkkailu on erittäin tärkeää seulontojen ulkopuolella ja niiden rinnalla. Tänä vuonna myös Roosa-nauha keräyksessä on teemana rintasyövän varhainen toteaminen.

Tunne rintasi ry on valtakunnallinen kansalais- ja kansanterveysjärjestö, jonka toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla. Yhdistyksen toiminta perustuu tutkittuun tietoon ja pitkäaikaiseen kahdenkymmenen vuoden kokemukseen.

Löysin itse tämän yhdistyksen vasta hiljattain ja kiinnostuin heti sen toiminta-ajatuksesta ja arvoista. Terveydenhoitajaopiskelijana minua kiinnostaa nimenomaan terveyttä edistävä toiminta, eli ohjeistus ja neuvonta sekä varhainen terveysriskien tunnistaminen. Ryhdyin yhdistyksen vapaaehtoiseksi, jotta voin jakaa tietoa rintasyövän oireista ja ohjeistaa omatarkkailussa. Tunne rintasi -sivustolla on erittäin hyviä omatarkkailuohjeita kaikenlaisessa elämäntilanteessa oleville naisille ja itseasiassa myös miehille, koska rintasyöpään voi sairastua myös miespuolinen. Itse kiinnostuin erityisesti raskaus- ja imetysajan omatarkkailusta, koska imetän edelleen Oivaa. Minua on mietityttänyt voiko tarkkailua tehdä myös imetettäessä.

Sivustolla ohjeistetaan tunnustelmaan rintoja silloin, kun ne ovat tyhjän tuntuiset, eli imetyksen tai pumppauksen päätteeksi. Eikä tietenkään jokaisen imetyskerran jälkeen, kerran kuukaudessa riittää. Rinnoissa tuntuvat kyhmyt voivat olla maitorauhasia tai johtua huonosta imetysasennosta. Rintasyöpä voi oireilla verisellä eritteellä, mutta verierite voi liittyä myös imetykseen. Silloin kannattaa tarkistaa ettei nännissä ole haavoja ja että imuote on hyvä.

Raskausaikana omatarkkailusta tekee jokseenkin haastavaa raskauden tuomat muutokset rinnoissa, kuten arkuus, pinkeys tai särky. Rinnoista saattaa loppuraskaudessa myös vuotaa kellertävää maitoa, kolostrumia. Rintoja kannattaa tunnustella säännöllisesti myös raskausaikana mahdollisten kyhmyjen, kiristävien alueiden tai muiden muutosten varalta. Mutta koska tunnustelua voi raskausaikana olla vaikea tehdä esim. kovan säryn vuoksi, kannattaa rintojen tarkkailussa kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin asioihin:

• ulkonäkö: ihottuma, haava joka ei parane, nännin tai ihon vetäytyminen sisäänpäin sekä verinen vuoto nännistä
• tuntemukset: kihelmöinti, kuumotus tai kutina 

Tässä linkissä on kerrottu lisää omatarkkailusta nimenomaan raskaus- ja imetysaikana. Kyseisen tekstin on lukenut ja hyväksynyt Imetyksen tuki ry. Mikäli jokin asia rintojen muutoksissa tai imetyksessä mietityttää, niin äitiys- ja lastenneuvoloista voi rohkeasti kysyä neuvoa ja saada apua.

Vapaaehtoistoimintani tulee varmaan aika pitkälti olemaan some-painoitteista, mutta sisältyy siihen myös koulutuspäiviä sekä omatarkkailuohjeistuista messuilla ja erilaisissa tapahtumissa. Sovelluskaupasta saa ladattua OMAKUU-sovelluksen, johon merkataan kuukautiskierron pituus. Sovellus laskee kuukautisten perusteella parhaan ajan rintojen omatarkkailuun ja muistuttaa siitä. Rinnat ovat yleensä pehmeimmillään heti kuukautisten jälkeen, joten yleisesti ottaen paras aika tarkkailuun on silloin.

Muutaman minuutin voi kuukaudessa uhrata oman terveytensä eteen, eikö? 

Äiti-identiteetti

Tiedättekö äidit sen tunteen, kun pääsette kaupoille ilman lapsia? Käykö teille koskaan niin, että huomaatte odottelevanne hissiä ja tajuatte hetken päästä, että "ainiin, eihän mulla ole vaunuja. Voin kulkea liukuportaista". Tai sitten juttelette ostoskärryille ääneen "jaahas, mitähän ruokaa me tänään laitettaisiin". Bussipysäkille kävellessäsi muistat, että tarvitset rahaa päästäksesi bussiin. Alat kaivaa repusta lompakkoa, mutta löydät sieltä sen sijaan vaippoja, kosteuspyyhkeitä, pikkuautoja ja maissinaksuja. Onneksi voi ostaa mobiililipun. Bussissa istuessasi mietit, että "ei haittaa vaikken harjannut tänään hiuksia ja silmäpussit roikkuvat nilkoissa saakka, koska äideillä on lupa näyttää väsyneiltä". Sitten muistat, että "eiväthän nämä muut ihmiset tiedä, että olen äiti, kun lapset eivät ole mukana". Näitä voisi jatkaa loputtomiin, mutta pointtina oli se, että äitiys kulkee mukana jatkuvasti. Toisaalta yllä mainitut asiat ovat osittain myös tottumuksesta johtuvia.

Äitiys on niin vahva identiteetti, että sitä ei pysty on/off-vivusta säätelemään "nyt olen äiti ja nyt en ole", vaan äitiys on läsnä jatkuvasti. Äitiys muodostuu siitä hetkestä alkaen, kun hän saa tietää odottavansa lasta. Joillekkin äiti-identeetti voi muodostua myöhemmin; heti lapsen syntymän jälkeen tai vaikka vasta viikkoja syntymän jälkeen, eikä siihen ole mitään oikeaa tai väärää aikaa. Myös lapsensa menettänyt voi vahvasti määritellä itsensä äidiksi. Voisi siis sanoa, että äitiys on ylpeyden aihe ja arvostettu rooli.

Vasta opintojen aloituksen jälkeen huomasin, miten vahvasti olin itseni äidiksi määritellyt. Ollessani lasten kanssa kotona, muistan mietiskelleeni, että "miksei ole enää minua. En ole enää Sara, avovaimo tai nainen. Olen ainoastaan äiti". Jälkeenpäin kun miettii, niin olihan se typerää ajatella niin, mutta siltä se silloin tuntui. On täysin normaalia unohtaa itsensä antaessaan lapsilleen itsestään aivan kaiken.

Päiväkodin ja koulun aloituksen myötä olen jälleen osannut olla muutakin kuin äiti. Eikä se että opiskelen tai käyn joskus ulkona, tarkoita ettenkö olisi enää äiti tai että se tekisi minusta huonomman äidin. Omasta mielestäni hyvään äitiyteen kuuluu myös itsestään ja omista tarpeistaan huolehtiminen sekä itsensä ja unelmiensa toteuttaminen. Osa ihmisistä on valitettavasti jämähtänyt sellaiseen ajattelutapaan, että äidin tehtävä on olla kotona niin kauan, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. No, onneksi suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan näe äitiyttä tuolla tavalla. Ja vaikka ottaisinkin itselleni sitä äidin omaa-aikaa, niin lapseni ovat silti mielessäni jatkuvasti.

Tässä kirjoitellessa taisin jo vähän unohtaa tämän tekstin ajatuksen, mutta haluan ainakin muistuttaa, että vaikka olisittekin äitejä ja erittäin ylpeitä siitä, ettehän silti kadota itseänne. Äitiys on suurinta, mitä elämä voi tarjota ja mitään parempaa ei varmaan olekkaan. On kuitenkin tervettä, että elämässä on myös muuta sisältöä. Olkaa äitiyden rinnalla myös vaimoja, työntekijöitä, opiskeljoita ja mitä ikinä, mutta ennen kaikkea; ole oma ihana itsesi ❤️

Ensimmäiset synttärit

Moikka! Viikonloppuna vietettiin Oivan 1-vuotissynttäreitä, kun virallinen päivä sattui sopivasti lauantaille. Suurin osa vieraista kävi tuolloin lauantaina ja loput vielä sunnuntaina. Ja lauantain kemujen jälkeen lähdin itse vielä käymään luokkakaverin luona halloween-juhlissa, joten hulinaa on todellakin ollut ihan riittävästi yhdelle viikonlopulle!

Lahjaksi ostettiin Oivalle Brion puinen koira. Vieraita toivottiin laittamaan Oivan säästötilille rahaa, koska mitään tarpeellisia lahjatoiveita ei ollut. Oiva saa sitten viimeistään täysi-ikäisenä rahat käyttöönsä.

 

Synttäreille olin leiponut samanpäivän aamuna feta-pinaattipiirakan, soijarouhe-herkkusienipasteijoita ja mansikka-vaniljatäytekakun. Lisäksi äitini oli leiponut mokkapaloja ja siskoni oli tehnyt vegaanisen mansikkajuustokakun, joka oli muuten todella hyvää!

Täytekakuksi olin aluksi leiponut porkkanakakun, jonka täytin tuorejuustotäytteellä ja vaniljavaahdolla. Kakku epäonnistui kuitenkin täydellisesti, kun se jäi aluksi sisältä raa'aksi ja kun jouduin laittamaan sen uudestaan uuniin, niin kakku meni reunoilta kivikovaksi. Lisäksi kakku oli vielä liian lämmin lisätessäni siihen täytteitä, joten ne alkoivat valua kakun sisältä rumasti. Kyseinen kakku päätyi lopulta valitettavasti roskiin, koska sitä ei olisi voinut kenellekkään tarjota. Sitten jouduin pikaisesti väsäämään uuden kakun. Tein ajanpuutteen vuoksi normaalin kakkupohjan ja onneksi pakkasesta löytyi vielä viimekesän mansikoita. Vaniljavaahtoakin oli jäänyt ensimmäisesti kakusta yli, joten paniikkia ei päässyt syntymään. Kakusta tuli kuitenkin aika kivannäköinen ja oli se hyvääkin.

 

Olin tilannut Smartphotolta retro-valokuvia Oivasta 12 kappaletta ja olin ajatellut laittavani ne esille aika järjestykseen, yksi kuva jokaiselta kuukaudelta. Tilaus ei kuitenkaan valitettavasti ehtinyt ajoissa perille, joten jouduin jälleen käyttämään luovuuttani. Etsin Oivan vauvakirjasta polaroid-kameralla otettuja kuvia ja asettelin ne tuohon askartelemaani pidikkeeseen.

Puisen kakkukoristeen olin tilannut Joskus Design -verkkokaupasta ja sitä voi käyttää tulevinakin syntymäpäivinä. Tähtisädetikku oli ostettu Confetti -myymälästä ja se taisi olla synttärisankarin mielestä kemujen kohokohta. Tai no ehkä se itse kakku oli synttäreiden paras juttu.

Kiitos teille kaikille, jotka olitte juhlistamassa 1-vuotiasta Oivaa ja kiitos siskolle ja äidille leipomis-avusta! Kiitos myös kaikista ihanista onnitteluviesteistä❤️