aidon arkinen

Oiva 6 kuukautta

on
27. huhtikuuta 2018
En kestä, mun vauva kasvaa liian nopeasti! Oiva täytti tänään jo puolivuotta.

Keskiviikkona käytiin neuvolassa. Painoa oli 7510g(7150g) ja pituutta 66,5cm(65cm). Sulkeissa kuukauden takaiset mitat. Oiva kasvaa tasaisesti keskikäyrällä.




Oiva on iloinen ja hyväntuulinen vauva. Hän juttelee jo paljon ja nauraa kun häntä suukottelee masusta. Oiva seuraa hymyillen Onnin touhuamista ja haluaa maistella Onnin pikkuautoja.

 
Meillä saavutettiin tänään myös puolenvuoden täysimetys! Imetys on aina ollut minulle tosi tärkeä juttu ja tuntuu niin mahtavalta, kun olen pystynyt kasvattamaan Oivan omalla maidollani. 

Tänään olisikin sitten tarkoitus aloittaa kiinteiden maistelut. Varmaan bataatilla aloitetaan ja siirrytään seuraavaksi perunaan ja porkkanaan. Onnin kanssa tuli aika vähän sormiruokailtua ja tälläkin kertaa mennään varmaan molemmilla, soseilla ja sormiruoalla.


Oiva yrittää jo kovasti päästä eteenpäin ja pääseekin jo pikkuisen etenemään, mutta pyörii lähinnä vielä ympyrää. Lisäksi Oiva nousee välillä konttausasentoon, ehkä Oiva skippaa ryömimisen ja lähtee seuraavaksi konttaamaan.


Oiva on alkanut myös vierastamaan muita ihmisiä. Välillä hän vierastaa jopa Eetuakin, silloin kelpaa ainoastaan äidin syli. Itku alkaa myös heti jos poistun huoneesta. Mutta nämä eroahdistukset kuuluvat tähän ikään. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Kivaa viikonloppua! 

Koiranpäivä

on
24. huhtikuuta 2018





Tänään vietetään koiranpäivää, jonka teemana on tänä vuonna "koiraharrastus yhdistää". Koirapäivä on nimeltään ehkä hieman hölmö, samalla tavalla kuin esimerkiksi äitienpäivä ja isänpäivä. Koska eikös jokainen päivä ole isien, äitien, lapsien, lemmikkien jne. päivä.

Meillä ainakin vuoden jokainen päivä on lasten ja koirien kanssa touhuamista. Meidän molemmat koirat rakastavat lapsia, etenkin Brutus, joka haluaisi aina olla suukottelemassa poikia. 

Meidän koiranpäivän viettoon sisältyy ihan tavallisia arkisia juttuja, kuten mm. koiralenkkejä lasten kanssa, rapsutuksia ja haleja(saattaa sisältää vähän korvista repimistä ja päälle kiipeämistä) ja laitoinpa vielä ruokakuppiin kuivamuonan kaveriksi yhden märkäruokapussin, joka saatiin ilmaiseksi viime viikonlopun messuilta. 

Kyllä välillä ihmetyttää miten paljon nämä koirat jaksaakin tuota Onnin jokseenkin kovakouraista käsittelyä. Onni usein kiipeää Brutuksen päälle, mutta Brutus ei sano mitään ja jatkaa vain uniaan. Mayalla on välillä tapana siirtyä kauemmas, jos hän näkee Onnin lähestyvän.

Me täällä jatketaan koirapäivän viettoa tekemällä pitkä kävelylenkki heti kun Onni herää päiväunilta. Kivaa päivää kaikille ja rapsutuksia karvakuonoille! 


Nukkumisjärjestelyt

on
22. huhtikuuta 2018
Kivaa sunnuntaita kaikille! Meillä on tänään ihan lepopäivä, kun ollaan lasten kanssa kahtena päivänä juostu lapsimessuilla. Eetu on kylläkin ollut koko viikonlopun töissä ja on tälläkin hetkellä. Mutta nyt asiaan, ajattelin nimittäin näyttää teille meidän nukkumisjärjestelyt. Asunnossamme(60m²) on vain yksi makkari, joten nukumme kaikki samassa huoneessa. 

Parisänky on 160cm leveä


Alkuviikosta laitoin Onnin tuttuun tapaan sänkyynsä päiväunille, mutta hetken päästä hän tepasteli makuuhuoneen ovesta ja tokaisi iloisesti "Onni heräs!". Hän oli siis päässyt kiipeämään pinnasängyn laidan yli. Tänään saatiin sitten vihdoin aikaiseksi irroittaa pinnasängystä toinen laita. Tosin mietittiin että pitäisiköhän tuohon ostaa vielä kuitenkin turvalaita? Onko teidän taaperoilla turvalaitaa, onko se tarpeellinen? 


 
Oiva nukutetaan iltaisin Tiny Loven koppaan ja yöllä kun hän herää ensimmäisen kerran syömään, niin nostan hänet viereemme loppuyöksi. Voisin tietysti kokeilla siirtää Oivan takaisin koppaan jatkamaan uniaan, mutta nukahdan aina Oivan ollessa yöllä tissillä.

Muutto ei ole meillä tällä hetkellä ajankohtainen, kun on niin paljon kaikkea muuta nyt meneillään. Mutta siinä vaiheessa kun Onni ei enää mahdu nukkumaan pinnasängyssä tai Oiva ei mahdu koppaan, niin täytyy yrittää saada mahtumaan tuohon jonkinlainen juniorisänky ja Oiva saa sitten siirtyä pinnasänkyyn. Voi olla että täytyy sitten yöpöydistä luopua, että saa tuohon lisää tilaa.


Miltäs meidän makuuhuone näyttää? Kiinnostaisiko teitä nähdä myös koko asunnon esittelyä?

10 vinkkiä laivamatkalle lasten kanssa

on
17. huhtikuuta 2018
Edellisen postauksen innoittamana päätin listata vinkkejä laivamatkalle, jotta matkasta tulisi mahdollisimman miellyttävä ja stressitön. Osaa vinkeistä voi hyödyntää myös esim. pitkillä juna-tai automatkoilla.



1. Lista

Tee lista kaikesta mikä täytyy muistaa pakata mukaan. Tämä helpottaa pakkaamista huomattavasti, eikä puolet tavaroista unohdu kotiin.

2. Välipalaa ja juotavaa

Smoothiepusseja, piirakoita, välipalapatukoita, hedelmiä, kuivattuja marjoja, maissinaksuja, pillimehuja, pillipullo.. Mitä tahansa helppoa välipalaa ja mielellään vielä sellaista joka ei sotke kauheasti. Sokerinmäärä kannattaa myös minimoida välipaloissa, jossei halua juosta ylienergisen lapsen perässä.

3. Kosteuspyyhkeet ja käsidesi

Jos ennen ruokailua ei ole käsienpesu mahdollisuutta, niin kosteuspyyhkeet ja käsidesi ovat hyvä ensiapu. Kosteuspyyhkeillä saa hyvin pyyhkäistyä myös kädet ja kasvot syömisen jälkeen.

4. Lelut

Pikkuautot toimii ainakin meidän pojille aina, eivätkä ne vie paljoa tilaa repussa. Myös kirjat ovat käteviä. Monet ovat kokeneet myös tabletit ja puhelimet hyödyllisiksi(lastenohjelmia ja pelejä), mutta me ollaan toistaiseksi pärjätty ilman ruutujakin.

5. Auttavia käsiä

On tietysti aina helpottavaa jos reissuun lähtee useampi aikuinen. Mitä enemmän auttavia käsiä, sitä helpompi pitää lapset lähellä ja saada apua. Esim. laivan leikkipaikalla oli niin helppo olla, kun Eetu katsoi Onnin perään ja itse sain rauhassa imettää Oivaa.

6. Vaunut, seisomalauta, kantoreppu...

Vain luovuus on rajana. Tuplavaunut, matkarattaat, kantoliina tai-reppu, seisomalauta... Jos lapsi ei jaksa kävellä tai haluaa nukkua vaikka päiväunet niin vaunut kannattaa kyllä ottaa mukaan. Kantovälineet ovat erittäin hyväksi todettu etenkin laivassa, jossei halua odotella hissejä tai tarvitsee kädet vapaiksi shoppailun ajaksi.

7. Kiireettömyys

Lasten kanssa liikkuessa ei kannata tehdä liian tiukkaa aikataulua. Matkustaessa mennään kuitenkin aika pitkälti lapsia kuunnellen(nälkä, väsymys, vessatukset yms.), joten menemisiä ei kannata aikatauluttaa liikaa. Näin vältytään myös ylimääräiseltä stressiltä.

8. Likapyykit erilliseen kassiin

Kuulostaa ehkä turhalta vinkiltä, mutta helpottaa oikeasti huomattavasti laukkujen purkamista kotona, kun likapyykit on valmiiksi kerätty erilliseen kassiin. Ja jos haluaa panostaa vielä enemmän, niin lajittelee vielä valmiiksi vaaleat ja tummat omiin kasseihin, niin kotona on helppo tyhjentää pussin sisältö suoraan pesukoneeseen.

9. Tuttinauha tai riittävästi varatutteja

Tuttinauha on pelastus reissussa kun reissussa. Oiva ainakin sylkee tuttia suustaan vähän väliä ja se pyörisi kyllä jatkuvasti laivan likaisilla lattioilla ellei olisi tuota tuttinauhaa. Ja josset omista tuttinauhaa, niin varaa mukaasi riittävästi tutteja. Tiesittekö muuten että tuttien mukana tuleva tuttikotelo soveltuu myös sterilointiin? Koteloon laitetaan vettä + tutit ja sen jälkeen kotelo laitetaan mikroon 3-5 minuutiksi.

10. Pakastepussit pitävät hajut loitolla

Voin kertoa kokemuksesta, että hytin roskikseen heitetyn kakkavaipan haju leviää aika nopeasti koko hyttiin. Suosittelen siis todellakin ottamaan mukaan muutaman pakastepussin, johon voit laittaa haisevat vaipat ennen kuin heität ne roskiin.


Tässä minun vinkit lasten kanssa matkustamiseen, toivottavasti tästä listasta löytyi jotakin hyödyllistä seuraavalle matkalle!

20 kuvaa minilomalta lasten kanssa

on
16. huhtikuuta 2018





















Lauantaina lähdettiin Eetun ja lasten kanssa Ruotsin risteilylle. Mukaan tulivat myös kaksi kaveria ja heidän 2-vuotias poikansa. Saatiin hytit samasta kerroksesta, joten aikatauluja ja menemisiä oli helppo suunnitella(laivassa kun ei aina välttämättä wi-fi toimi).

Laivassa liikuttiin suurimmaksi osaksi niin, että Oiva oli kantorepussa ja Onni käveli. Ruokailujen ajan Oiva kuitenkin köllötteli vaunukopassa. Tukholmassa liikuttiin tuplavaunuilla. 

Reissu meni kaikin puolin tosi hyvin. Pojilla oli hauskaa yhdessä ja kivoimmat jutut laivassa olivat ehdottomasti leikkipaikka ja Muumi-disco. 

Tukholmassa ehdottomasti parasta oli lasten sekä myös meidän aikuisten mielestä lastenkulttuuritalo, Junibacken. Junibackenissa on satujuna, jossa tutustutaan Astrid Lindgrenin satuihin. Lisäksi siellä on paljon muutakin, kuten mm. lasten kirjakauppa ja satutori, jossa lapset saavat vapaasti leikkiä. 

Junibackenin jälkeen käveltiin Tukholman keskustaan. Syötiin Eetun kanssa jäätelöt aurinkoisessa säässä poikien nukkuessa päiväunia. Jätskien jälkeen kävimme vielä muutamassa kaupassa ennen kuin lähdimme bussilla takaisin kohti satamaa.

Pakko vielä kehua Silja Linea lapsiystävällisyydestään. Buffetissa oli paljon syöttötuoleja, joten niistä ei todellakaan tarvinnut tapella. Lisäksi buffasta löytyi lapsille puuhakirjoja ja värikyniä, jotta aikuiset saavat syödä rauhassa. Mekin saimme sunnuntaina istua puolitoista tuntia syömässä, kun pojilla oli seuraa toisistaan ja puuhavihkosista. Leikkipaikalla oli erikseen pienten lasten ja isompien lasten leikkialueet, joka oli todella hyvä. Leikkipaikan sisäänkäynniltä löytyi käsidesi, joten pisteet siitäkin.

Tänään aamupäivällä oltiin takaisin kotona ja nyt ollaan kaikki kyllä niin väsyneitä. Mutta olipa kyllä ihana miniloma!

Millaisia kokemuksia teillä on lasten kanssa matkustamisesta? 



Taaperon suosikit

on
15. huhtikuuta 2018
Sain hauskan ajatuksen kirjoittaa Onnin tämänhetkisistä lempparijutuista. Tässä siis Onnin kaksitoista suosikkijuttua tällä hetkellä. 

Kirja
Kurkkaa! Kulkuneuvot

Miten usein? - Joka päivä luetaan kirjoja, viimeistään illalla ennen nukkumaan menoa.


Ohjelma
Pipsa Possu

Miten usein? - Yleensä muutaman kerran viikossa saa katsoa esim. puolituntia kerralla. Yritetään rajoittaa, ettei paljoa katsoisi tv:tä.

Laulu
Jordanin hammaspesu-laulu 😃

Miten usein? - Lähes joka ilta hampaidenpesun yhteydessä(laulun kesto 2min.)


Lelu
Pikkuauto

Miten ilmenee? - Päivittäin leikkii autoilla tai kantaa niitä mukanaan, jos käydään vaikka kaupassa.

Leikki
Pihaleikit(etenkin hiekkakakut)

Miten usein? - Päivittäin pyritään ulkoilemaan, etenkin nyt kun hiekkalaatikko on sulanut niin päästään tekemään hiekkakakkuja.


Ruoka
Kotona tehty pizza

Miten usein? - Ollaan yleensä tehty lauantaisin kotona saunan jälkeen pizzaa.

Juoma
Maito

Miten usein? - Ruoan kanssa juo maitoa. Janojuomana vesi.

Herkku
Jäätelö

Miten usein? - Synttäreillä ja joskus viikonloppuisin. No tällä viikolla syötiin kyllä jäätelöt ulkona kevät auringossa ja mummolassakin oli jäätelöä tarjolla. Makean syömistä rajoitetaan kyllä.


Paikka
Tähän on ihan pakko laittaa kaksi: mummola ja hoplop

Miten usein? - Mummoloissa käydään viikottain. Hoplopissa tulee käytyä harvemmin, ehkä 1-2kertaa kuukaudessa.

Vaate
Takki

Miten ilmenee? - Onni on ihan innoissaan kun ilmat ovat lämmenneet ja aina ei tarvitse pukea haalaria. Etenkin kauppareissuilla käytetään takkia, pihaleikeissä haalari on todettu paremmaksi.


Väri
Musta

Miten ilmenee? - Ainakin vaatteiden kohdalla Onni innostuu aina esim. "musta paita" ja nauraa päälle.


Eläin
Tähänkin on pakko laittaa kaksi: koira ja dinosaurus

Miten ilmenee? - Onni tykkää touhuta meidän koirien kanssa ja innostuu myös nähdessään ulkona koiria. Ja dinosaurus tulee kyllä ihan suoraan Pipsa Possusta, jossa Jyri Possulla on dinosaurus-lelu.


Löytyykö teidän 2-vuotiailta mitään samoja lemppareita vai mitkä jutut ovat teillä suosittuja nyt?

Toivottavasti teillä on ollut ihana ja rentouttava viikonloppu!

6 asiaa, joista olen onnellinen tällä hetkellä

on
12. huhtikuuta 2018
Aurinkoisen ja erityisen hyvin alkaneen viikon kunniaksi halusin listata asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi juuri nyt. Arjen keskellä kannattaa välillä pysähtyä miettimään, mikä elämässä on hyvää tällä hetkellä ja mistä saa olla kiitollinen.


1. Perhekuplan blogiyhteisö
Viime viikonloppuna sain sähköpostia Perhekuplalta; minun blogini oli valittu osaksi Perhekuplan blogiyhteisöä. Olen tästä super onnellinen ja innoissani. Olen niin valmis kehittämään blogiani ja tekemään yhteistöitä.

2. Kovaa vauhtia lähestyvä Ruotsin risteily
Viikonloppuna lähdetään pitkään odotetulle minilomalle Ruotsiin lasten kanssa. Mukaan tulevat myös kaksi kaveriamme ja heidän 2-vuotias poika. Ihanaa kun saa pienen irtioton arjesta ja vieläpä huippuhyvässä seurassa!

3. Eetu ja lapset
Olen aina niin kiitollinen ja onnellinen meidän yhteisistä ihanista pojista. Kerron pojille joka päivä, että he ovat minulle rakkaita ja pussaan heidät puhki. Olen myös varmaan maailman onnekkain kun minulla on Eetu. Me rakastetaan toisiamme ihan täysillä.

4. Kesähäät 2019❤️
Luit ihan oikein, me päästään tanssimaan kesähäitä ensivuoden kesällä. En voi vielä itsekään uskoa tätä todeksi, varattiin eilen kirkko ja olen jo nyt niin innoissani. Rakkauden kesä! Mikäli hääjutut kiinnostaa, niitä voi seurata osoitteessa: https://tahdonsanoatahdon.blogspot.com/

5. Kevät ja valo
Tätä auringon valoa ei vaan voi hehkuttaa liikaa. Siitä saa mielen virkeäksi ja jaksaa touhuta enemmän kaikkea. Eilen kävin pitkästä aikaa juoksulenkillä, kun ulkona oli niin ihanan keväinen ilma. Ja kylläpä oli virkistävää!

6. Koulun hakuihin valmistautuminen hyvällä mallilla
Olen saanut muutaman viikon aikana luettua esivalintakoe-materiaalia jo aika hyvin, ensiviikolla on sitten koe. Jännittää hyvällä tavalla, olen valmis haasteisiin ja ainakin annan kaikkeni. Lasten kanssa aikaa lukemiselle on välillä haastava järjestää, mutta olen hyödyntänyt mm. päiväuniaikoja.

Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikko. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi tänään? Ihanaa torstaita kaikille!

Päivä meidän kanssa

on
10. huhtikuuta 2018
Moi ja kivaa tiistaita!
Tänään pääsette seuramaan arkeamme kokonaisen päivän verran. Tosin muistin kaivaa kameran esille vasta 10 aikoihin aamulla, vaikka heräiltiinkin jo seitsemän jälkeen.

Onni heräsi ensimmäisenä ja halusi pois sängystään. Oivakin heräili siinä samalla ja noustiin koko perhe yhdessä aamupalalle. Puristettiin appelsiinimehua, keitettiin kahvit ja Onni söi eilistä riisipuuroa.

Aamupalan jälkeen Eetu lähti koirien kanssa lenkille ja sillä välin käytin Onnin potalla ja vaihdoin pojille päivävaatteet. Petasin vielä sängyt ja puin itseni. Koiralenkin jälkeen Onni kävi antamassa isille halit ja pusut ja sitten Eetu lähti keskustaan tekemään kouluhommia.




Kymmenen aikaan Oiva oli jo niin väsynyt, että laitoin hänet parvekkeelle päikkäreille. Samalla katselin huvittuneena yön aikana satanutta lunta. Oivan nukkuessa tehtiin Onnin kanssa junarataa ja sain samalla luettua myös esivalintakoe-materiaalia. Sovitettiin myös hiljattain postista saapunutta Ominin ihanaa mustaa pitkähihaista. 




Leikkien jälkeen alettiin yhdessä laittamaan lounasta. Päätettiin hetken mielijohteesta väsätä kinkkupiirakka ja meiltä ei ehkä ihan kaikkia tarvittavia aineksia jääkaapista löytynyt(kuten kermaviiliä), joten sovellettiin hieman. Onni lisäsi innoissaan taikinaan jauhoja ja sekoitti välillä. 




Saatiin sopivasti piirakka valmiiksi ennen kuin Oiva heräsi, kello oli silloin n. 12. Kinkkupiirakka maistui hyvin Onnille. Meillä on harvoin tapana syödä mitään jälkiruokaa, mutta tänään syötiin jälkkäriksi jäätelöä, joka sattuu vieläpä olemaan Onnin lempiherkku. Onni tosin harmitteli jäätelön kylmyyttä ja kokeili jos jäätelö hieman lämpenisi puhaltamalla.


Veikalle tutti suuhun



Se siitä sänkyjen petaamisesta..

Ruoan jälkeen pojat köllöttelivät hetken pinnasängyssä ja sen jälkeen Onni meni potan kautta pukemaan ulkovaatteita päälle. Kun oltiin saatu ulkovaatteet päälle, lähdettiin autolla kohti Haagaa, kaveriperheen luokse kyläilemään.


Klo 14 oltiin perillä Haagassa. Lapset saivat leikkiä keskenään ja me saatiin Katan kanssa parantaa maailmaa. Ihana Kata oli tehnyt myös kana-avokadosalaattia ja keitettiin vielä kahvit, ihan parasta. Aika meni nopeasti ja kello oli jo 17, kun lähdettiin ajelemaan kotiin.


Kotiintulomatkalla molemmat pojat nukahtivat autoon ja sain siirrettyä vielä parvekkeelle jatkamaan unia, mutta Onni ei enää suostunut nukkumaan vaikka olikin ihan väsynyt. Onni nukkuu nykyisin aika vaihtelevasti päiväunia. Joinakin päivinä voi nukkua jopa 2-3tuntia kun taas toisena päivänä päikkärit jää kokonaan väliin.


Hetken päästä Eetukin tuli kotiin ja lähdin koirien kanssa tekemään lenkin aurinkoisessa kevät säässä.
Lenkin jälkeen lähdettiin vielä koko perheen voimin hetkeksi ulkoilemaan. Hiekkalaatikko on sulanut jo sen verran hyvin, että saatiin tehtyä vuoden ekoja hiekkakakkuja. Onni jaksoikin ulkoilla ihmeen kauan, vaikkei tosiaan ollut päiväunia nukkunut. Onnin kenkävalinta ei tosin mennyt ihan nappiin, Onni nimittäin astui isoon vesilätäkköön ja Niket eivät pidä kyllä laisinkaan vettä. Käytiin vaihtamassa kengät ja lähdettiin käymään vielä vaunuilla kaupassa hakemassa iltapalaa. 



Onni valitsi kaupasta itselleen iltapalaksi mustikoita ja kantoi niitä ylpeänä. Paluumatkalla Onni meinasi jo nukahtaa vaunuihin, joten mentiin kiireesti kotiin. Kotona Onni söi mustikat ja vaihdoimme yöpuvut.


Hammaspesun kautta menimme lukemaan iltasatua, mutta Onni olikin jo niin väsynyt, että halusi kuulla ainoastaan nukkumatti-laulun. Peiteltiin Onni omaan sänkyyn pusujen ja halien saattelemana. Sinne se Onni nukahtikin sitten samantien.


Tälläinen päivä oli meillä tänään, nyt täytyy lähteä käyttämään vielä koirat iltalenkillä. Hyvää yötä!